Augmentin tarina


Tulevaisuutta luomassa

Augment koostuu tienraivaajista, jotka haluavat muuttaa maailmaa. Meille polunpää löytyi ammattiurheilusta ja suksista, joita kehitimme niin alppilajien kuin mäkihypyn maailmancupeihin. Se polku on tehnyt meistä Euroopan suurimmat sähköskuuttipalveluiden tuottajan.

Meille arvokkainta on luoda alansa suorituskykyisempiä tuotteita ja palveluita, hintaan, joka on jokaisen ulottuvilla. Siihen vaaditaan nykytilan ja perinteisten liiketoimintamallien haastamista. Haastajan asennetta, josta olemme pitäneet kiinni alusta lähtien.

augment perustajat

Miten kaikki alkoi

Augment perustettin suomalaisten toimesta Itävallan Pinzgaussa, vuonna 2015. Unelma valmistaa käsityönä ja tuoda kaikkien ulottuville maailmancup-tason suksia oli syntynyt. Koko toimiala epäili mahdollisuuksiamme valmistaa maailmancup-suksia. Sitten itävaltalaiset kilpasuksen kehittäjät innostuivat ajatuksesta ja perustimme yhdessä suksitehtaan. Jo samana vuonna suksillamme osallistuttiin ensimmäistä kertaa maailmancupiin Söldenissä. Ja vuoden loppuun mennessä olimme jo pistesijoilla.

Samoihin aikoihin perustimme Suomeen sisaryhtiö Augment Biken, jossa aloimme kehittää ja koota MTB-kilpapyöriä.

2016 Sini Alusniemi voitti vaativan ammattilaisten MTB-kisan ultrakevyellä Augment-pyörällä.

augment bike

Uusille urille

2019 tartuimme uuteen haasteeseen – mäkihyppysuksiin. Jo samana talvena itävaltalainen Eva Pinkelnig nousi ensi kertaa maailmankupin palkintopallille, ja me varmistimme paikkamme urheilun ylimmällä tasolla.

Samana vuonna käynnistyi myös sähköskuuttien tilauspalvelu. Illallispöydässä herännyt idea skuuteista hiihtokeskuksissa mahdollistaisi siirtymisen hotellilta hisseille ilman autoa. Oman skuuttimallin sunnittelussa tukeuduttiin MTB-kilpapyörien kehittämisestä saatuun osaamiseen.

Ensimmäinen podium mäkihypyssä Augment

Sähköä ilmassa

2020, vuoden kehitystyön jälkeen lanseerasimme tilattavat sähköskuutit Suomessa, Itävallassa ja Ruotsissa. Vastaanotto oli niin positiivinen, ettei meiltä mennyt kauaa nähdä missä suunnassa yrityksen tulevaisuus olisi.

Halusimme olla asiakkaidemme ykköskumppani. Halusimme tarjota tehokkaita työmatkaskuutteja täydellä korjaus- ja pikavaihtopalvelulla. Tämä ajatus kirkkaana mielessä laajensimme seuraavina vuosina Tanskaan, Italiaan, Espanjaan ja Belgiaan. Meistä oli tullut Euroopanlaajuinen toimija.

Seinäjoki Augment

Olympiakultaa

Suurimmat saavutukset olivat kuitenkin vasta tulossa. 2022 nimittäin voitimme mäkihypyn olympiakultaa ja -hopeaa Itävallan Manuel Fettnerin kanssa, ja paralympiakultaa Suomen Santeri Kiiverin matkassa. Näistä tähtihetkistä olemme ikuisesti ylpeitä — olihan samalla vuosien työ suksien kehittäjänä saavuttanut maalinsa.

Red Bull ja Van Deer

Menestys tarkoitti myös vaikeita päätöksiä. 2022 päätimme keskittyä kokonaan sähköisteen liikkumiseen – oli aika löytää maailmancup-suksillemme uusi koti.

Marcel Hirscherin yritys Van Deer ja Red Bull lähestyivät meitä tarjouksella ostaa suksitehtaamme ja asiantuntemuksemme.

Parempaa ei olisi voinut toivoa. Van Deerilla ja Red Bullilla olisi resurssit ja kyky hankkia talliinsa maailman parhaat urheilijat näyttämään taitonsa Augment- ja Van Deer -suksilla. Ja meidän suksitehtaamme asiantuntijat pystyisivät jatkossakin kehittämään suksia jotka tekevät mahdottomasta mahdollista – ihan kuin Marcel Hirscherkin urallaan.

Philipp Schörhofer maailmancup ÖSV Itävallan hiihtoliiitto

Tulevaisuus

Augment Mobility on sitoutunut tarjoamaan yhä parempia sähköisen liikkuvuuden ratkaisuja. Palveluita ja tuotteita, jotka ylittävät odotukset.

Tarjoamme sähköskuutteja kaikenkattavalla kuukausimaksulla. Maksulla joka kattaa niin puhjenneet renkaat, kolarit kuin rikkoutumiset. Yhteys asiakaspalveluun riittää, ja saat ehjän skuutin kotiovellesi parissa päivässä. Tästä syystä Augment on se parempi työmatkaskuutti.

Kasvamme nopeasti. Työllistämme jo yli 50 ihmistä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Itävallassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Ranskassa, Belgiassa ja Espanjassa. Suunnitelmissamme on laajentaa pian mm. Saksaan, Sveitsiin, Hollantiin ja Isoon-Britanniaan.

Augment Pariisissa

Tavoitteenamme on tarjota miljoonille asiakkaille parempia työmatkoja tilauspalveluna saatavilla huippuluokan sähköskuuteilla. Toisin sanoen, parasta suorituskykyä parhaaseen mahdolliseen hintaan.

Meillä on oma tapamme toimia – ylittää omat rajamme, tulla paremmaksi, ja tarjota samaa mahdollisuutta kaikille.

Skuuttikorjaamo korjaa satoja skuutteja päivässä