Tietosuojasopimus

Augment.Eco ja tietosuoja

Miksi käsittelemme henkilötietoja?

Käsittelemme henkilötietoja, jotta voimme toteuttaa, ylläpitää ja kehittää palveluitamme sekä hallinnoida asiakassuhteita. Tietojen käsittely on tarpeen esimerkiksi laskutusta ja markkinointia varten. Saatamme tarvita myös henkilötunnuksesi yksilöidäksemme sinut esimerkiksi laskutusta varten. Yhteystietojasi tarvitsemme yhteydenpitoon ja esimerkiksi palveluiden muutoksista tiedottamista varten.

Antamillasi tiedoilla voidaan yksilöidä ja parantaa palvelua juuri sinulle sopivaksi. Esimerkiksi kielivalintasi voidaan tallentaa augment.eco:ssa, jotta kun kirjaudut seuraavan kerran palveluun, osaamme näyttää sen sinulle oikealla kielellä.

Olemme sinuun yhteydessä käyttämiisi Augment.Eco:n palveluihin tai tuotteisiin liittyen. Haluamme asiakkaidemme kuulevan ensimmäisenä eduistamme ja uutuuksista. Lisäksi tiedotamme palveluissa tapahtuvista muutoksista.

Poikkeustilanteissa saatamme käsitellä tietojasi elintärkeiden etujen suojaamiseksi. Tällaiset tilanteet ovat hengenvaaratilanteita, joissa voimme vähentää uhkaa käsittelemällä tarvittavia tietoja. Elintärkeiden etujen suojaamisesta voisi olla kyse esimerkiksi ostajien selvittäminen rekisteristämme silloin, jos toimittamassamme laitteessa ilmenisi vaarallinen valmistusvika.

Lisäksi käsittelemme henkilötietoja lakisääteisten velvollisuuksien täyttämiseksi. Tällaisia velvoitteita ovat esimerkiksi laskutustietojen säilyttäminen erikseen säädetyn määräajan.

Käytämme liikkeissämme ja muissa tiloissamme tallentavaa kameravalvontaa valvoaksemme tilojemme, työntekijöidemme ja liikkeissämme asioivien turvallisuutta sekä selvittääksemme mahdollisia poikkeamatilanteita.

Verkkosivuillamme ja myymälöissämme voidaan käyttää automaattista luotontarkastusta silloin, kun ostat palveluitamme. Joissain tapauksissa kaupan syntyminen saattaa estyä luottohäiriömerkinnän, aikaisemman maksukäyttäytymisen, maksuhistorian pituuden tai suuren luottosumman takia. Olethan tällöin yhteydessä asiakaspalveluumme, jotta pystymme etsimään vaihtoehtoisen ratkaisun asiaan.

Mitä henkilötietoja käsittelemme?

Jos olet asiakkaamme tai muuten yhteydessä meihin, käsittelemme esimerkiksi yhteystietojasi. Tämän lisäksi käsittelemme palveluita käyttäessäsi syntyneitä tietoja, kuten verkkojälkiä, evästeitä ja paikkatietoja. Yritysasiakkailta kerätään soveltuvin osin myös tietoja yhteyshenkilöistä ja käyttäjistä sekä heidän tehtävistään yrityksessä.

Esimerkkejä kerättävistä henkilötiedoista

  • Yhteystiedot, kuten etu- ja sukunimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite. Myös yksilöintitiedot, kuten henkilötunnus ja syntymäaika, suoramarkkinointikiellot ja -suostumukset.
  • Tuotteiden ja palveluiden lisätiedot kuten käytössäsi oleva e-scoot-malli.
  • Asiakas- ja laskutushistoria, esimerkiksi tilaus-, toimitus- ja sopimustiedot sekä yhteydenotot, palvelumuutokset, laskutus- ja perintätiedot tai sosiaalisen median viestintämme.
  • Luottotarkistuksen tekemiseksi vaaditut tiedot kuten maksuhistoria kolmansilta osapuolilta
  • Palveluiden käytöstä syntyneet tiedot, kuten e-scootin käytöstä kertyneet tiedot.
  • Puhelu- ja muut tallenteet asiakaspalvelutilanteistamme.
  • Sähköiset asiointitunnukset, kuten augment.eco/app -tunnus.
  • Tiedot evästeistä ja vastaava verkkoanalytiikkatiedot

Huolehdimme asiakkaidemme yksityisyyden suojaamisesta

Tietosi ovat turvassa. Säilytämme kaikki tietosi suojatuissa pilvipalveluissa, joiden turvallisuutta valvomme jatkuvasti. Käytämme asianmukaisia suojauskeinoja, ja koko henkilöstöämme koskee vaitiolositoumus. Toimintaympäristömme on vahvistettu teknisillä suojakeinoilla, kuten palomuureilla ja asianmukaisilla haittaohjelmien torjuntaohjelmistoilla.

Maksukorttitietosi tallennetaan vahvasti salattuina edes työntekijöillämme ei ole pääsyä maksukorttitietoihisi. Tietojasi käsitellään muodossa, josta ulkopuolinen ei pysty tunnistamaan sinua yksilönä. Tällä menettelyllä suojaamme viestintäsi luottamuksellisuutta ja estämme tarkoituksettoman henkilötietojesi yhdistämisen.

Palvelujemme käytöstä tallentuvat tiedot

Käyttäessäsi palveluitamme selaimella, sovelluksella tai erillisellä laitteella, tallentuu vierailuistasi ja käytöstäsi erilaisia tietoja. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi käyttämäsi IP-osoite, selailutiedot tai evästetiedot (cookiet). Keräämme tietojasi käyttämiesi online-palveluiden ja mobiilisovellusten tai palveluita käyttävien e-scootten avulla.

Kun käytät e-scoottejamme saatamme tallentaa sijaintitietojasi, jotta voimme estää viranomaisten vaatimuksesta e-scootin käytön tietyillä maantieteellisillä alueilla joko kokonaan tai osittain. Viranomaiset saattavat myöskin vaatia meitä toimittamaan tilastotietoja e-scoottien käyttöajoista ja paikoista. Nimettömästi käsiteltävät paikkatiedot auttavat meitä myöskin kehittämään e-scoottiemme toimintaa.

Kauanko säilytämme tietoja?

Asiakastietojasi käsittelemme niin kauan kun olet asiakkaanamme. Poistamme henkilötietosi, kun niitä ei enää tarvita. Tarkempi säilytysaika vaihtelee palvelukohtaisesti.

Tietojen säilytysaika riippuu siitä, mihin niitä on alun perin tarvittu: esimerkiksi lainsäädännön perusteella meillä on velvollisuus säilyttää määrätty aika tiettyjä tietoja, kuten laskutustietoja.

Osaa henkilötiedoistasi käsittelemme antamasi suostumuksen perusteella. Tällaista käsittelyä on esimerkiksi verkossa käytettävät evästeet, joilla parannamme palveluiden toimivuutta. Kun käsittelemme tietojasi suostumuksen perusteella, voit peruuttaa suostumuksesi milloin haluat.

Kun tietojen säilytysaika on päättynyt, hävitämme henkilötiedot joko poistamalla tai muuttamalla ne nimettömäksi (eli anonymisoimalla kyseiset tiedot). Osaa asiakastiedoistasi käsittelemme koko asiakassuhteen ajan. Osaa tiedoista käsitellään myös rajatun ajan asiakassuhteen päättymisen jälkeen esimerkiksi lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseksi tai tietyissä tapauksissa suoramarkkinointitarkoituksiin. Tiedoista saatetaan säilyttää myös varmuuskopioita. Varmuuskopiot poistetaan varmuuskopiokierron mukaisessa ajassa.

Huomaathan, että Augment.Eco:n kommentti- tai keskustelupalstoille jättämäsi julkiset kommentit tai muu tuottamasi sisältö saattavat jäädä näkyviin myös sen jälkeen, kun asiakkuutesi Augment.Eco:on on päättynyt.

Miten voit tarkastaa, mitä tietojasi käsittelemme?

Voit tarkastaa sinua koskevat tiedot augment.eco/app -sivuilta. Jos et jostain syystä voi käyttää augment.eco/app -sivua, voit asioida asiakaspalvelumme kanssa puhelimen välityksellä. Huomaathan, että voit tarkastaa vain omat henkilötietosi. Tämän johdosta tarkastusoikeutta ei voi käyttää esimerkiksi muiden perheenjäsenten tai yritysliittymää käyttävän työntekijän tietojen tarkastamiseen.

Saat halutessasi ladattua itsellesi sen tiedon, mitä olet haltuumme luovuttanut sopimuksen tai suostumuksen perusteella. Lisätietoja tästä saat augment.eco/app-sivuilta.

Asioidessasi kanssamme kysymme sinulta henkilötietosi. Jos tietosi ovat muuttuneet, pyydämme sinua päivittämään muuttuneet tietosi meille.

Jos havaitset itse virheen omissa tiedoissasi, voit korjata sen ilmoittamalla siitä meille augment.eco/app -sivuilla tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.

Lisäksi päivitämme ja tarkennamme sinua koskevia henkilötietoja myös muista lähteistä. Saatamme esimerkiksi markkinointia varten saada yhteystietosi yhteistyökumppaniltamme. Py- rimme pitämään henkilötietosi täsmällisinä ja ajan tasalla. Tämän vuoksi tarkastamme esimerkiksi osoitetietosi ajantasaisuuden Väestörekisterikeskuksen ja Postin osoitetietojärjestelmistä tai muista julkisista lähteistä.

Evästeet eli cookiet ja muut verkkoseurantatekniikat

Nykyaikaiset verkkosivut ja -palvelut pohjautuvat evästeinä (engl. cookies) tunnettuun tekniikkaan, jota käytämme sivustollamme. Evästeet ovat pieniä käyttäjäkohtaisia tekstitiedostoja, jotka tallentuvat verkkoselaimeesi. Palvelin voi myöhemmin lukea selaimeesi asetetun eväs- teen ja näin selaimesi voidaan tunnistaa aiemmin sivuillamme käyneeksi. Näin saat parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustoillamme.

Evästeiden avulla voimme kerätä tietoa mm. sivustoillamme vierailevien käyttäjien päätelaitteista, selaimesta sekä kiinnostuksen kohteista. Kerättyä tietoa voidaan käyttää myös analytiikkaan, käyttökokemuksen parantamiseen ja markkinoinnin kohdistamiseen sekä omissa että kumppaniemme mainoksissa. Pyrimme tarjoamaan sinulle kohdennettua sisältöä, jotta käyttö- kokemuksesi olisi mahdollisimman sujuva.

Käytämme sekä omia että kolmansien osapuolten evästeitä ja muita vastaavia verkkoseuranta- tekniikoita. Kolmansien osapuolten evästeistä käytämme esimerkiksi DoubleClickin, Facebookin, Google Analyticsin, HubSpotin ja Smartlyn evästeitä ja tekniikoita. Lisätietoja kolmansien osapuolten evästeistä ja muista verkkoseurantatekniikoista saat kyseisten toimijoiden verkkosivuilta.

Voit kieltää evästeiden käyttämisen selaimesi asetuksista, jolloin menetät mahdollisesti osan käyttökokemuksestasi. Jos kiellät evästeiden käytön, verkkosivumme voivat hidastua tai joiden- kin niiden ominaisuuksien käyttö voi estyä. Tällöin myös mahdollisuutemme palveluidemme kehittämiseen käyttömieltymystesi perusteella vaikeutuu, emmekä myöskään voi tarjota sinulle suunnattuja mainoksia verkkosivuilla.

Yritysasiakkaiden henkilötiedot

Tarjoamme palveluitamme myös yritysasiakkaille. Jos käytössäsi on työnantajasi tai muun or- ganisaation käyttöösi tilaama palvelu, saamme sen tarjoamiseksi tarpeen olevat henkilötiedot suoraan työnantajaltasi tai taholta, joka on hankkinut sinulle käyttöösi palveluitamme. Tässä yhteydessäsi tietoihisi saatetaan linkittää esimerkiksi yrityksen Y-tunnus tai toimenkuvaasi kuvaavaa tietoa. Suojaamme tietosi kuin ne olisivat itsesi toimittamiasi, mutta emme välttämättä voi varmistua tietojesi ajanmukaisuudesta.

Tehdessämme yritysten välisiä sopimuksia palveluiden tarjoamiseksi tai muun yhteistyön teke- miseksi, käsittelemme asiakasyritystemme henkilöiden yhteystietoja palveluidemme tuottamiseksi ja palveluihimme liittyvän viestinnän toteuttamiseksi. Tällaisia yhteystietoja ovat mm. sopijan tiedot, laskutustiedot, pääkäyttäjien tiedot ja muut yhteyshenkilöiden tiedot.

Käsittelemme yritysten yhteyshenkilötietoja esimerkiksi asiakassuhteen hallinnoimiseksi, yhtey- denpidon mahdollistamiseksi sekä palveluidemme markkinoimiseksi. Nämä henkilötiedot on kerätty pääosin kaupparekisteristä ja muista julkisista lähteistä näiden tietosuojaperiaatteiden mukaisesti. Tietoja yhteyshenkilöistä saadaan myös yritykseltä itseltään.

Kilpailut ja tapahtumat

Osallistuessasi kilpailuihin ja ilmoittautuessasi esimerkiksi tapahtumiimme tai webinaareihimme, voimme kysyä sinulta yhteystietojasi tai muita henkilötietojasi. Käytämme näitä tietoja kyseisen kilpailun tai tilaisuuden järjestämiseen sekä mahdollisesti ottaaksemme sinuun yhteyttä kertoaksemme lisää tuotteistamme ja palveluistamme. Voimme myös yhdistää näitä tietoja asiakastietoihimme. Kilpailut tai tilaisuudet saattavat olla myös kumppaniemme järjestämiä, jolloin saamme yhteystietosi suoraan heiltä.

Henkilötietojesi käsittely osana laajaa ihmisjoukkoa

Palveluiden tuottamisen yhteydessä kertyy paljon tietoa esimerkiksi verkkosivujen toteuttamisen myötä. Tiedon hyödyntäminen on osa nykyaikaista tietoyhteiskuntaa.

Saamme selville myös paljon tietoja suurten ihmismäärien keskimääräisestä käyttäytymisestä. Tällaista tietoa ovat esimerkiksi e-scoottien paikkatiedot ja käyttöajat. Hyödynnämme näitä tietoja paitsi kehittääksemme omia palveluitamme myös mahdollistaaksemme tarkoituksenmukaisen kumppaniemme ja yhteiskunnallisten palveluiden tarjonnan kehittämisen.

Esimerkkejä suurten ihmismäärien tietojen käsittelystä ovat esimerkiksi liikenteen sujumisen tarkkailu ja kehittäminen. Tällaisissa tarkoituksissa yksittäistä henkilöä ei voida tunnistaa käsittelyn lopputuloksesta, mutta tietojen koostamiseksi on käsiteltävä yksittäiseen henkilöön yhdistettävissä olevia tietoja osana tietojoukkoa.

Haluamme räätälöidä ja kehittää palveluitamme, markkinointiamme ja muuta kanssakäymistämme juuri sinulle sopivaksi. Voimme kohdistaa sinua kiinnostavien tuotteiden markkinointia suoramarkkinoinnissamme. Markkinointikohderyhmän muodostamiseksi voimme käsitellä esimerkiksi ikääsi, osto- ja maksuhistoriaasi, asuinpaikkaasi, yhteystietojasi, evästetietojasi ja muita tietoja ja ulkoisia luokituksia, kuten laskutusosoitteesi postinumeroalueen keskimääräistä talouden kokoa. Hyödynnämme siis profiloinnissa sekä summatason tietoa että suoraan sinuun liittyviä tietoja.

Markkinointi

Kehitämme ja tuotamme jatkuvasti uusia palveluita. Jotta voisimme kertoa asiakkaillemme palveluis- tamme, käsittelemme henkilötietoja suoramarkkinointia varten. Saatamme olla yhteydessä sinuun paitsi perinteisesti kirjeitse tai puhelimitse, myös sähköpostitse, tekstiviestitse tai muiden viestintäkanavien avulla.

Voimme olla yhteydessä sinuun myös silloin, kun olet antanut yhteystietosi meille esimerkiksi osallistumalla järjestämäämme kilpailuun tai tapahtumaan.

Mikäli et halua vastaanottaa markkinointiviestintää meiltä, voit ilmoittaa siitä meille esimerkiksi augment.eco/app-sivuilla tai asiakaspalvelun kautta.

Voimme käyttää yhteystietojasi (esimerkiksi sähköpostiosoite tai puhelinnumero) muodostaak- semme sosiaalisen median palveluihin kohderyhmän tuotteidemme markkinoimiseksi. Tällöin varmistamme, että yhteystietojasi ei luovuteta muiden osapuolten käytettäväksi, vaan niitä käsi- tellään vain Augment.Eco:n määräämiin tarkoituksiin. Esimerkki tällaisista palveluista on Facebookin Custom Audience.

Kolmansien osapuolien suoramarkkinointi

Voit halutessasi vastaanottaa yhteistyökumppaneidemme tarjouksia ja mainontaa. Jos olet antanut meille luvan hyödyntää esimerkiksi välitys- tai sijaintitietojasi markkinoinnin kohdentamisessa, saatat saada ajankohtaisia tarjouksia alueellasi toimivilta palveluntarjoajilta.

Välittäessämme yhteistyökumppanien viestintää sinulle, hoidamme välityksen itse. Emme siis luovuta yhteys- tai muita tietojasi kolmansille osapuolille suoramarkkinointitarkoituksiin. Tällä varmistamme, että suoramarkkinointi vastaa tarpeitasi eikä se häiritse sinua.

Mikäli et halua vastaanottaa markkinointiviestintää yhteistyökumppaneiltamme, voit ilmoittaa siitä meille esimerkiksi augment.eco/app-sivujen tai asiakaspalvelun kautta.

Henkilötietojen luovuttaminen

Palveluita tarjotessamme voimme luovuttaa henkilötietojasi tarvittaessa, kun se on tarpeen esimerkiksi palvelun tuottamiseksi.

Käytämme verkkosivuillamme analysointi- ja markkinointitarkoituksiin teknisiä ratkaisuja, joiden toteuttamisen yhteydessä luovutamme henkilötietoa yhteistyökumppaneillemme. Tällöin emme kuitenkaan luovuta sinua yksilöivää henkilötietoa, vaan välitämme pelkät palvelun toteutta- miseksi tarpeen olevat tekniset tiedot, kuten esimerkiksi eväste- eli cookie-tiedot. Evästeiden ja vastaavien ominaisuuksien käyttö on nykyaikaisten verkkosivujen palvelujen toteuttamisessa erittäin tavallista. Voit lukea lisää evästeistämme toisaalta näissä tietosuojaperiaatteissa.

Tuotamme osan palveluistamme yhteistyössä yhteistyökumppanimme kanssa. Näiden palvelui- den toteuttamiseksi luovutamme henkilötietojasi palvelua tarjoavalle yhteistyökumppanillemme. Osassa palveluista palvelun käyttäminen edellyttää, että hyväksyt palveluntarjoajan tietosuoja- periaatteet tai -ehdot ennen palvelun käyttämistä. Kolmannet osapuolet käsittelevät tietojasi omiin tarkoituksiinsa itsenäisinä rekisterinpitäjinä omien tietosuojaperiaatteidensa mukaisesti. Ennen henkilötietojen luovutusta varmistamme aina luovutuksen lainmukaisuuden.

Viranomaisten avustaminen

Tietyillä viranomaisilla, kuten tietosuojaviranomaisella, poliisilla tai hätäkeskusviranomaisella on rajatuissa tilanteissa oikeus pyytää henkilötietojen luovutusta lakisääteisen toimintansa toteuttamiseksi. Luovutamme henkilötietoja muille viranomaisille tai tahoille vain toimivaltaisen viranomaisen tai tuomioistuimen päätöksellä lain sallimissa rajoissa.

Alihankkijat ja tietojen käsittely Suomen ulkopuolella

Käytämme palveluidemme tuottamisessa sekä niihin liittyvissä tukipalveluissa alihankkijoita. Alihankkijoita käyttäessämme varmistamme, että henkilötietoja käsitellessään he noudattavat tietosuojaperiaatteitamme ja käsittelevät tietoja huolellisesti ja luottamuksella. Varmistamme tämän sopimuksilla, alihankkijoiden toiminnan auditoinneilla sekä alihankkijoille tarjoamillamme tietoturvallisilla työvälineillä.

Osaa henkilötiedoista käsitellään Suomen tai EU-alueen ulkopuolella. Henkilötietojen käsittely ulkomailla on tarpeen palveluidemme toteuttamiseksi toimintamme laadun parantamiseksi, eri- tyisosaamisen saamiseksi tai toimintamme tehostamiseksi. Osa käsittelystä on Suomessa si- jaitsevien tietojen ylläpitämistä ja käsittelyä etähallinnan avulla. Lisäksi joissakin tapauksissa siirrämme henkilötietoa käsiteltäväksi esimerkiksi Etelä-Afrikkaan, Intiaan, Israeliin ja Yhdysval- toihin alihankkijoidemme käsiteltäväksi. Tällöin varmistamme, että käsittelevä taho toimii tieto- suojaperiaatteidemme mukaisesti, huolellisesti ja asianmukaisesti sekä käsittelyn oikeutus var- mistetaan soveltuvan tietosuojalainsäädännön edellyttämällä tavalla esimerkiksi käyttäen EU:n komission hyväksymiä mallilausekesopimuksia. 

Tietosuojaperiaatteidemme kattavuus

Nämä tietosuojaperiaatteet koskevat henkilötietojen käsittelyä Augment.Eco palvelussa.

Augment.Eco on Augment Bike Oy:n palvelukokonaisuus. Augment Bike Oy on CSH Group Oy:n tytäryhtiö. Käsittelemme henkilötietojasi tarvittaessa CSH Group Oy:n ja sen tytäryritysten välillä.

Huolimatta tietojen käsittelijästä tai tietojen sijainnista palvelusi sekä henkilötietojesi suoja toimii yhtäläisesti tarjoamiemme palveluiden kautta. 

Yhteystietomme

Yhteystietomme:

augment.eco/fi/yhteystiedot

sähköposti: privacy@augment.eco

Muut yhteystietomme löydät augment.eco -sivuilta. 

Suostumuksen peruuttaminen

Kun käsittelemme tietojasi yksinomaan antamasi luvan perusteella, sinulla on mahdollista peruuttaa se, jos tahtosi muuttuu. Tämä onnistuu kätevimmin käyttämässäsi augment.eco/app-sivujen kautta. Huomaathan kuitenkin, että ennen luvan peruutusta tapahtuvaan käsittelyyn tällä ei ole vaikutusta.

Valitusoikeus

Olethan yhteydessä meihin, jos haluat reklamoida tai esittää kehitysehdotuksia henkilötieto- jemme käsittelystä. Löydät yhteystiedot tältä sivulta yhteystieto-kohdasta.

Voit tehdä tietosuojaa tai henkilötietojen käsittelyä koskevan valituksen valvovalle tietosuojavaltuutetulle henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.